Matkamme Manalaan

 Mielikuva joka mua oksettaa, oikeasti fyysisesti voin pahoin, on se kun omassa mielessä näet lapsesi vyönsolki tai mikä tahansa kiristysnaru käsivarren ympärillä itseään piikittämässä. Mä niin toivoisin että tää mielikuva olisi vain kuvittelua mutta kun ei ole... Se on totisinta totta!! Melkeinpä voisin väittää ettei yksikään vanhempi halua lapsestaan tällaista mielikuvaa!! Tätä asiaa on salailtu, tästä ei vaan saanut puhua, tää on jonkinlainen tabu?! Ettei vain lähipiiri saisi tietää että perheessä on tällainen ongelma, ongelma jonka voisi pyyhkiä pois, kun se on poissa mielestä asiat näyttää paremmalta, rakennetaan kulissia! Tämä blogin kirjoittaminen on mulle yksi tapa purkaa tätä ahdistusta. sitä ahdistusta meinaan on! Kukapa ei tässä tilanteessa ahdistuisi?  Mullakin on niitä synkkiä hetkiä, välillä tulee mieleen että jos itse poistuisin tästä, hautautuisin syvälle mullan alle niin en ainakaan olisi näkemässä lapseni tuhoamassa omaa elämäänsä. Käyn nykyään terapiassa, pakko se on

 Toukokuussa -20 saan jälleen soiton laitoksesta, 1 ottanut TAAS hatkat! Mikä helvetti siinä on ettei sitä lasta saada pidettyä aisoissa? MIKSI???? Nuo nuoret kun keksii vaikka mitä temppuja eikä ohjaajat ole aina kartalla siitä mitä tapahtuu, ohjaajat ovat koko ajan lähinnä yhden askeleen verran takana. Asioita ehtii tapahtua ennen kuin sen tajuavat että tuollaisiakin keinoja käyttäen nuori pääsee hatkaamaan. Me jälleen isän kanssa lähdetään etsimään, ei muu auta. Auto parkkiin ja hajaannutaan kaupungille, pari ohjaajaa mukana etsinnöissä, he liikkuvat autolla, kiertävät näitä tuttuja osoitteita joissa 1 yleensä yöpynyt hatkareissuillaan, joissa tätä kamaa vedetään, piikitetään ja nenän kautta nuuskataan. Kuluu taas useampi yö eikä 1 löydetä, voi missä kunnossa se lapsi onkaan kun vihdoin hänet löydetään??  Kunnes tulee puhelinsoitto, kesken työpäivän. Mä soitan takaisin, sieltä ohjaaja vastaa; ollaan just matkalla poliisilaitokselle, 1 on löytynyt, poliisit löysi kaupungilta. Poliisi

 Varmasti herää kysymyksiä miten tää koko matka meihin vaikuttaa, meidän parisuhteeseen? Se kysymys tulisi mullekin mieleen jos lukisin tätä stooria jonkun muun kirjoittamana... Onhan tää nyt hemmetinmoinen koetinkivi kun oma lapsi on tuossa tilanteessa, aiheuttaa varmasti riitoja eikä kaikista asioista olla samaa mieltä!! Mähän en voi tähän nyt kuin kirjoittaa oman versioni mutta se mitä olemme tuon isän kanssa asiasta jutelleet niin tämän parisuhteen aikana, joka on nyt kestänyt melkein jo 24 vuotta, on tapahtunut yhtä ja toista, niistä on selvitty. Eihän mikään suhde ole pelkästään ruusuilla tanssimista mutta edelleen vedetään samaa köyttä, tuo mies on mun paras ystävä, tukipilari, rakkain ikinä enkä ilman häntä tästä selviytyisi!!! On tullut kysymyksiä, vieläkö muka olette yhdessä?? miksi?? No kuule siksi koska me ollaan vahvempia yhdessä kuin erikseen!!! Kuka haluaisi tällaisen suhteen viskata roskiin? Kuka haluaisi toiselle tuottaa lisää tuskaa kun tässä on jo tarpeeksi tuskaa ke

 Huhtikuu -20 sain soiton laitoksesta, 1 ottanut hatkat jälleen mutta vastailee viesteihin ja lupaa tulla seuraavalla bussilla. Näitä lupauksia tuli useastikin ja usko niihin loppui hyvinkin pian. Tuli tietoa että 1 olisi Helsingissä toisen laitoksen nuoren kanssa, molemmat hatkanneet. He olivat tämän toisen nuoren kavereiden kanssa, asunnossa jossa oli hyvinkin epämääräistä porukkaa paikalla. No jos kerran tiedätte missä he on niin miksi ette mene hakemaan?? Kului koko yö, ei ole tullut takaisin mutta lupaa edelleen tulla seuraavalla bussilla... Kunnes sain soiton laitoksesta,.. Kuule, soitan kertoakseni että nyt on nuori kuollut... SIIS APUA, MITÄ??? Mun sydän jättää varmasti parikin lyöntiä välistä ja saan kysytyksi; ONKO SE MEIDÄN LAPSI?? ITKUA, MÄ EN TIEDÄ PYSTYNKÖ KUULEMAAN VASTAUSTA... MITÄ JOS SE ON MEIDÄN LAPSI?? Mä en meinaa millään saada näitä ajatuksia järjestykseen... Ohjaaja vastaa; EI, ei ole teidän lapsi mutta hän on ollut paikalla kun se on tapahtunut... MITÄ, EI, APUA

 Tää kirjoitus on mulle kaikista vaikein, tää on se paha paha painajainen. Mutta tämäkin on pakko kirjoittaa... saan sen ehkä sitten joku kaunis päivä unohdettua, tai sitten en... ITKETTÄÄ!!! Kun kuulet kommenttia että tuskinpa vain on kovin pitkäikäinen lapsi teillä niin mä tiedän, ei sitä tarvitse mulle kertoa! Tai miksi et vain kuule nyt katkaise välejä siihen kakaraan kokonaan, oppiipahan olemaan! EI EI ja EI, tätä mä en halua kuulla vaan mä haluan kuulla että kaikki järjestyy, saatte vielä lapsenne takaisin ehjänä, elossa ja raittiina, että päihdeongelmasta on selvitty!! Voi luoja sitä mä toivon!!! HELMIKUU -19 tulee soitto laitoksesta, sieltä suljetulta osastolta. 1 on ottanut hatkat, saanut ruuvimeisselillä huoneensa ikkunan väännettyä auki ja hypännyt kerrostalon toisesta kerroksesta ikkunasta alas. Tuon ikkunan avaaminen ei pitänyt olla mahdollista mutta niin vain meidän houdini sai sen väännettyä auki... Oli ulkona odottamassa järkätty kyyti joka kuskasi 1 kotikaupunkiin, sii

 Syksyllä -19 1 aloitti amiksessa opiskelun, ajateltiin isän kanssa että vihdoinkin jotain normaalia. Jospa 1 keskittyisi koulunkäyntiin, saisi itselleen ammatin ja siitä alkaisi huumeista puhdas elämä. 1 on ollut koko kouluelämänsä ajan pienryhmässä, haasteita tarkkaavaisuudessa, keskittymisessä ja ties missä muussa. On ollut tutkimuksia, on juostu yksityisiä erikoislääkäreitä myöten hakemassa lähetteitä avun saamiseen. Olen hakenut apua lapselleni ensimmäisen kerran tämän ollessa vielä tarhaikäinen, on aloitettu puheterapiasta lähtien psykologien tutkimuksia.  Saatiin yksi kesä 1 neuropsykologista kuntousta 10 kertaa jossa tämä psykologi sanoi että kuntoutusta tulisi ehdottomasti jatkaa ja haetaan siihen kaupungilta rahoitusta. Kaupunki ei siihen suostunut joten kuntoutusta ei päästy jatkamaan. PASKA!!!! Psykologit ovat kaikki olleet sitä mieltä että tämä lapsi tarvitsee ehdottomasti paljon tukea opiskeluun ja sitä tulisi koulussa antaa pienryhmässä. Ala- ja yläasteella on 1 ollut pa

 Sain 1 viestin jossa hän lausui Klamydian biisin sanoja: Mulla yksi pyyntö ois, älä vie lapsuuttani pois. Anna mun nauttia aika tää. Vaikka tieni murheita tois, enkä paras missään ois niin anna mun elää täyttä elämää. Ja niin mua taas vietiin, ajattelin olevani paskin äiti ikinä kun olen lapseni antanut huostaan. On se jännä kuinka tuollainen viesti omalta lapselta saatuna vaikuttaa tunteisiin eikä silloin järki sano mitään. Mä tiedän että se oli tarkoituksellista ja vastasin viestiin samoilla biisin sanoilla: Mulla yksi pyyntö ois, älä vie äitiyttäni pois. Anna mun nauttia aika tää, vaikka tiesi murheita tois niin anna mun elää kanssasi täyttä elämää.  Meillä eletään musiikille, jokaisessa biisissä on jotain mikä vaikuttaa omaan fiilikseen ja just tuo biisi soi mulla usein.  Olen varannut ajan tatuoinnin ottoon, Maaliskuu -21 on aika. Vasempaan käteen sydän josta lähtee syke, sykkeestä pelkkää viivaa johon muotoiltuna vuosi 2020 koska meille tämä vuosi on täysin kuollut. Viivasta alk

 Voisiko Uusi Vuosi paremmin alkaakaan kuin antaa oma lapsensa huostaan? Paljon tulee taas kysymyksiä omasta vanhemmuudesta esitettyä itselleen. Vaikka ollaan aivan tavallinen perhe, meillä ei ole väkivaltaa, ei hyväksikäyttöä, ei päihdeongelmaa niin miksi mun lapsi tekee tällaista? Eikö tällaista tapahdu vain niissä rikkinäisissä kodeissa? Sellaisissa joissa vanhemmat ei välitä lapsistaan, piestään ja tehdään jotain mikä hajottaa sen lapsen mielen? Kuinka meille voi käydä näin? Nyt jos ajatellaan itseämme niin kaikki ajattelee että noi vanhemmat on ihan perseestä, niissä on pakko olla jotain vikaa kun niiden lapsi tekee tuollaista, ne tulevaisuuden toivot... KYLLÄ NIISSÄ VANHEMMISSA ON PAKKO OLLA VIKAA!! MITÄ NE ON TEHNYT LAPSELLEEN? Näitä mä ajattelen mutta kun katson mun toista lastani, mun rakkainta ikinä, mä tajuan että jos olisin ihan paska äiti niin olisihan tuokin lapsi varmasti ihan hunningolla, olisi sekin otettu huostaan. Mutta hän on jotenkin myös selviytynyt tästä, mun vah

 Joulu, ah niin ihanaa aikaa 💓!!Paitsi... Lähdettiin koko perhe viettämään joulua mun vanhemmille, oli taas pakettia kuusen alla ja mietittiin että onpas tää ihanaa viettää aikaa koko perheen läsnäollessa. Hyvää ruokaa, vähän viiniä ja seura, kaikki rakkaimmat paikalla. Mikä voisi mennä pieleen, onhan nyt sentään joulu. Meillä on ollut aina perinteenä että jouluun panostetaan, sisustus tiptop, kattaus ruokapöytään kinkku kaiken keskipisteenä, kaunista ja niin tunnelmallista, kynttilän valossa syödään. Jouluateria syödään aina klo 17, nautitaan rauhassa. Lapset ei ole ikinä oikein malttaneet odottaa että päästään lahjojen kimppuun mutta hienosti ovat sen kestäneet. Paketteihin ei saa koskea ennen kuin klo 18. Kun kello tulee kuusi kaikki siirtyy olohuoneeseen ja alkaa pakettien jako, sen hoitaa nuorimmat lukutaitoiset. Kun kaikki paketit on jaettu, ukkimme tuo kaikille oman kirjekuoren vielä joululahjaksi. Kirjekuori sisältää hiukan rahaa. Ja sit mennään.... 1 saa rahaa, ottaa hatkat e

 Ensimmäinen kuukausi 1 oltuaan sijoituksessa, tuli ensimmäisen kotiloman aika. Siinä ajateltiin, varmasti myös omaa omatuntoaan keventäen, että tehdään jotain kivaa. Ei jäädä kotikaupunkiin vaan lähdetään jonnekin. Olen potenut syyllisyyttä siitä asti kun huonona äitinä annoin lapseni pois, vaikka tiedän että se oli oikea päätös silti siitä tulee huono omatunto. Munhan pitäisi pystyä lapseni kasvattamaan ihan itse, asettaa rajat ja säännöt, olla tiukka ja samalla rakastava äiti enkä siihen pystynyt vaan annoin sen lapsen laitokseen, itkettää koko ajatus!!! Siinä sit lähdettiin 1 hakemaan laitoksesta kotiin, tehtiin ihan kirjallinen sopimus allekirjoitettuna mihin sitoudutaan kotiloman aikana, haettiin sossusta matkustuslupa-asiakirja koska ajateltiin että lähdetään viroon kylpylälomalle. Tuli ensimmäinen yö ja 1 otti hatkat... EI HELVETTI!!! Soittoa laitokseen että nyt kävi näin, mitä tehdään?? Tarkoitus olisi seuraavalla laivalla lähteä eikä 1 näy eikä kuulu. Klo 5 aamulla 1 ilmaantu

Ennen sijoitukseen lähtöä 1 tuli kotiin ja meni suoraan omaan huoneeseensa, mun vaisto sanoi ettei kaikki ole nyt kunnossa... Huomasin 1 kasvojen toisen puolen olevan turvoksissa ja mustelmilla, kyselin mitä on tapahtunut mutta ei mitään kunnollista vastausta. Minä siinä yritin vain tivailla että kerro nyt, näenhän mä että oot saanu turpaas. En siinä alkushokissa muuta tehnyt kuin herne-maissi pussi pakastimesta 1 kasvoille ja sanoin samalla isälle että nyt on 1 piesty.. Mä kun olen tällainen ylihuolehtivainen mutsi niin päätin siinä että nyt soitan poliisille, mun lasta ei saatana hakata seurauksitta perkele!!! Poliisit tuli paikalle, siinä 1 alkoikin yllättäen käyttäytyä poliiseja kohtaan tosi agressiivisesti, vittuilua ym eikä suostunut edelleenkään kertomaan mitä oli tapahtunut. Poliisit ilmoitti että 1 lähtee putkaan rauhoittumaan mikäli ei rauhoitu just tässä ja nyt! Mä menin siinä tilanteessa oikeasti täysin sanattomaksi ja aloin myös pelkäämään itsenikin puolesta, sen verran si

2019 kesällä sain puhelinsoiton työpäivän aikana. Puhelimessa oli huolestunut nuorten parissa työtään tekevä hlö, joka kertoi muiden nuorten kertoneen hänelle vanhimman lapseni, olkoon nyt nimeltään vaikka 1 (ykkönen, en teille toistaiseksi oikeita nimiämme julkista), käyttäneen kannabista sekä varastaneen kotoaan lihasrelaksantteja ja myyneen niitä eteenpäin.  Nämä lihasrelaksantit (sirdalud) olivat isänsä vanhentuneita lääkkeitä selkäkipuun jotka olivat jääneet lojumaan lääkekaappiimme, me ei siis edes muistettu näiden pillereiden olemassaoloa kunnes tämä ystävällinen hlö ne puhelimessa mainitsi. Tätä puhelua ennen oli jo 1 mulle soittanut ja kertonut että tällaista huhua liikkuu, saan puhelun tältä hlöltä mutta ei sitten mikään pidä paikkaansa. Minäpä uskoin mitä 1 mulle puhelimessa kertoi ja kielsin täysin tälle hlölle että mitään tällaista lapseni ei tekisi, jep.. tiedän VITUN IDIOOTTI!!! Kesää kului ja yhtenä yönä 1 oli karannut ikkunastaan omille menoilleen. Olen siis herkkäunin

Olemme tavallinen perhe johon kuuluu isä, äiti ja kaksi lasta (nyt jo teini-iässä molemmat). Tämän blogin tarkoituksena on kertoa teille kaikille mitä olemme tämän viime kuluneen vuoden aikana kokeneet;  Huumehelvettiä, toisen lapsen neurokirjosta aiheutunutta ahdistusta ja itsensä lääkitsemistä päihteillä, taistelua viranomaisia vastaan niin hyvässä kuin pahassa, kuinka byrokratia sotkee kaiken, avun pyytämistä sitä saatuna ja saamatta.  Lapsen sijoitus ja huostaanotto, hatkailut, suonensisäisesti huumeiden käyttöä, väkivaltaa, masennusta, aikuistumista, itkua ja naurua, hyviä ja huonoja hetkiä, toivoa ja epätoivoa, uskoa ja epäuskoa. Vaikka kertomani tuntuisi uskomattomalta niin usko pois, en kirjoita elokuvaa enkä saippuaoopperaa vaan TÄYTTÄ TOTTA! En välitä oikeinkirjoituksesta vaan haluan vain "oksentaa" tähän blogiin asiat joiden puolesta olemme taistelleet nyt ainakin lähes 15 vuoden ajan! Joten tervetuloa tutustumaan meidän elämään!